tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

tiistai 6. lokakuuta 2009

Kool!


Tänään sain viimein aikaiseksi kokeilla koolausta. Aluksi tietysti luin kaikki mahdolliset asiaa koskevat sivustot netistä ja sitten sovelsin oman version :-) Senkin sain tietää, että kurt Cobain ja Pink ovat käyttäneet Kool Aidia hiusten värjäämiseen.

Ensimmäinen hämmentävä seikka on se, että pussin väri ei aina suoraan vastaa sisällön väriä. Onneksi löysin yhden ja toisenkin hyvän värimallikartan, jonka avulla tulos oli edes jokseenkin arvattavissa. Väreiksi valitsin Black Cherryn ja Ice Blue Raspberry Lemonaden (pitkälti sen takia, että niitä oli molempia kaksi pussia).


Värjättävänä lankana oli 104 grammaa luonnonvalkoista SeiskaVeikkaa (kun se sattui olemaan näkyvillä inspiraation iskiessä). Aluksi vyyhtesin sen kahden tuolin avulla. Olisi pitänyt olla huolellisempi pasmalankojen kanssa, mutta en onneksi saanut lankaa ihan mahdottomaan solmuun ainakaan vielä.


En halunnut sähläillä kuumien kattiloiden kanssa, kun apuna pyöri viisivuotias vipeltäjä. Päädyin siis mikrovärjäykseen. Aika kiltisti noudatin Käspaikan ohjetta. Värjäyksen ajaksi levitin vyyhtini teräksiselle tiskipöydälle, jotta sain värit pysymään toisistaan erillään. Ruiskuttamalla väri imeytyi suoraan lankaan, eikä tiskipöydälle jäänyt muuta kuin vettä (tää oli oikeesti aika uskomatonta). Kiinnitysvaiheessa nostin vyyhdin varovaisesti piirakkavuokaan ja sen mikroon. Vuokaankaan ei jäänyt mitään värijälkiä. Eikä väriä myöskään irronnut huuhteluveteen. Ainoa paikka langan lisäksi, missä väriä on, ovat käteni: kynnet ovat "kauniin" vaaleanpunaiset.

Olisi pitänyt uskoa Ilua, ettei ihan mitä vaan kannata sotkea keskenään (tosin vielä tässä vaiheessa lanka on kuivumassa ja lopullinen tulos on arvoitus). En siltikään ole ollenkaan epätoivoinen värien suhteen. Ja turkoosi ja punainen ovat lempivärejäni.

Poika kävi välillä tutkimassa touhujani. Tuoksu oli hänen mielestään eriskummallinen, mutta jotenkin tuttu. "Olen joskus syönyt jotain, joka haisee tältä". Värjätty lanka oli kuulemma niin kaunista, että siitä pitää ottaa kuva.

Seuraavat värjäykset pitää suunnitella vähän paremmin. Toisaalta, pitääkö tämän olla niin vakavaa?

4 kommenttia:

miumu kirjoitti...

Hihih, ei missään nimessä pidä ottaa liian vakavasti! :) Koolailu on hauskaa ja välillä aika jännittävää kun ei ihan tiedä millanen se lopputulos on.

-maria- kirjoitti...

Wau, mulla on tuo aluevaltaus vielä tekemättä.

Hisk It kirjoitti...

No ei tosiaan tartte olla vakavaa!
Makiaa lankaa!

Pahalapsi kirjoitti...

Mielenkiintoista! Ite en ole koskaan värjännyt lankaa millään tavalla, joten tämä vinkki tulee tarpeeseen.