tintinluomukset (a) gmail.com

Kommentti olisi iloinen yllätys :-)
You can also leave comments in English :-)
Pode deixar comentários em português tambem :-)

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Hauskaa Tyynen päivää


Aamulla Pikkukakkosta katsellessa huomasin, että tänään on Tyynen nimipäivä. Pitäähän tällaista päivää juhlistaa ihan omalla postauksella ja esitellä uusimmat Tyynet. Ensin tosin piti viimeinen näistä neljästä virkata loppuun ja päätellä kahdesta langat (toinen pari on ollut jo jonkin aikaa valmiina odottamassa sopivaa postaushetkeä).

Malli siis tutuista tutuin Tyynen patalaput (Tyyne potholder). Lankana on Karnaluksista ostettu puuvillalankaa, jonka nimi on yksiselitteisesti Cotton. Tehtaan nimeä ei vyötteessä mainita, enkä ole logoakaan saanut vielä tulkittua. Lanka on merseroimatonta ja 50 grammassa on 165m . Kaksi 50 g:n kerää ei ihan riitä patalappupariin, joten olen päättänyt seuraavat tehdä yhtä mallikertaa pienempinä. Vaaka näytti molempien parien kohdalla 95 g, mutta kirjaan kuitenkin 100 grammaa parille, kun tunnetusti kerät ovat vajaita eikä niistä jäänyt lankaa yli.

Tämä on KyJy#20. Silläkin saralla alan olla voiton puolella, vaikka yksi suuritöinen projekti on vielä ihan alkutekijöissään ja monta pienempää enemmän tai vähemmän kesken.

Hauskaa sunnuntain jatkoa kaikille!

8 kommenttia:

mustakissa kirjoitti...

Kauniit ovat Tyynen-päivän laput!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Tyynen-päivää!
toivottelee
äitimuori

Zzz kirjoitti...

Hienoja Tyynejä :)

Mallaviri kirjoitti...

Hienot Tyynet :-)

Marika kirjoitti...

Ihanat Tyynen päivän patalaput! Sulta se käy :)

Kardemumma kirjoitti...

Kauniita patalappuja tarvitaan aina

Auli kirjoitti...

Nuo on niiiin tyylikkäitä ja multa vielä tekemättä, toistaiseksi...

Hepsi kirjoitti...

Kauniita ovat Tyynet! =)